Blogin takana

Kuka olen?

p8115041

Hei, olen Tessa, 30-vuotias kirja-addikti Oulun seudulta. Lukemisen ja kirjojen keräilyn lisäksi sydäntäni lähellä ovat muun muassa valokuvaaminen, kirjoittaminen, kahvi, kirpputorit ja divarit, Gilmoren tytöt, lautapelit sekä luonnossa liikkuminen. Perheeseeni kuuluu aviomies, 5-vuotiaat kaksoset, toukokuussa 2017 syntynyt vauva sekä koira. Kirjat ovat monin tavoin osa perheemme arkea, ja äitinä pyrin luonnollisesti kasvattamaan lapsistani kirjojen ystäviä.

Olen tällä hetkellä äitiyslomalla, mutta palaan ensi vuonna takaisin ammattikorkeakouluun kirjasto- ja tietopalvelualan opintojen pariin. Tulevaisuudessa toivonkin saavani työskennellä unelma-ammatissani kirjastonhoitajana.

”Ajattelen juuri parhaillaan revontulia. Ei voi tietää, ovatko ne olemassa vai näkyvätkö ne vain. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

– Tove Jansson, Taikatalvi

Mitä blogistani löytyy?

Kirja-arvosteluita, listauksia luetuista kirjoista, kirjaostosten ja uutuuksien esittelyjä, haasteiden läpikäymistä sekä yleistä hehkutusta lukemisen ihanuudesta ja kirjojen kauneudesta.

Kaikki blogissa näkyvät kuvat ovat minun ottamiani, ellei toisin mainita. Ethän käytä kuviani ilman lupaa!

Ota yhteyttä:

insearchofpeterpanblog(a)gmail.com

Instagram| Goodreads|